In the Memory of My Beloved Pine Tree

Tänä tapaninyönä ja -päivänä monissa Suomen lähiöissä riehui myrsky. Se sai paljon tuhoja aikaan. Yksi raskas menetys oli lähikallioilla kasvava mänty, joka kaatui tuulen voimasta.

Olin pikku hiljaa ystävystynyt tämän männyn kanssa. Tervehdin sitä aina ohi kulkeissani lämpimällä halauksella ja juttelin sen kanssa niitä näitä. Männyn ikä jäi salaisuudeksi; koosta päätellen se oli moninkertaisesti itseäni vanhempi. Haastavasta asuinpaikastaan huolimatta mänty oli jykevä, vankka ja elinvoimainen. Vuosikausia se oli kasvanut paikallaan. Tosin viime kesänä joku ajattelematon vierailija oli päättänyt riistää männyltä tukevan oksan nuotionsa sytykkeeksi, mikä jätti siihen ikävän ruhjeen.

Mutta nyt on koko puu kumossa, ja osin viereinenkin. Kävin jättämässä jäähyväiset männylleni rutistaen sen kaatunutta runkoa, jota tuuli heijasi sylissäni. Toivotin kaikkea hyvää.

Mietin, miten puut kuolevat. Oliko kaatuminen itsessään ratkaiseva muutos? Vai kuoleeko mänty hitaasti elintoimintojen lakatessa vähitellen juurten irrottua maasta? Miten vaikuttaa talvinen vuodenaika? Entä korjaako joku ruumiin pois vai jääkö se paikalleen lahoamaan?

R.I.P.

Ikosaedrit

Annos askartelua kuuluu joulunodotukseen. Lähiökodin joulukoristeeksi keksittiin kierrätyshenkiset ikosaedrit. Nämä geometriset kappaleet ovat monitahokkaita, joissa on 20 tahkoa. Tahkot ovat muodoltaan tasasivuisia kolmioita.

Ikosaedrit valmistettiin tukevasta paperista, joka revittiin taidefestivaalin esitteestä. Vastaavia aarteita löytyy pilvin pimein kaupungin kulttuurikohteista. Toisena valmistusmateriaalina käytettiin vanhoja karttoja, joita Maanmittauslaitos jakeli ilmaiseksi messuilla jokunen kuukausi sitten. Miksei myös ylellisiä mainoslehtisiä, kulahtaneita julisteita, omaa suosikkitapettia tai itse kirjailtua paperia voisi käyttää - vain mielikuvitus asettaa rajat!

Jos haluat itse tehdä ikosaedreja, varaa ulottuville jämäkkää paperia, kynä, viivotin, sakset ja teippiä. (Lasillinen viiniäkään ja tunnelmamusiikkia ei ole pahitteeksi; toim. huom.) Tulosta esimerkiksi Wikipediasta löytyvä malli muutamassa eri koossa ja leikkaa se irti ääriviivojaan myöten. Piirrä mallin mukainen kuvio valitsemasi paperin kääntöpuolelle. Merkitse paperiin viivaimen avulla ainakin osa mallin sisään merkityistä päälinjoista taittelua helpottamaan. Sitten leikkaa jäljennös ääriviivojaan myöten irti. Taittele monitahokkaan kaikki särmät ts. pikkukolmioiden sivut näkyviin. Lopuksi kiinnitä särmät toisiinsa teippipalojen avulla.

Ja voilà, ikosaedri on valmis!

P.S. Lähiökodin ikosaedrit jäävät ainakin toistaiseksi ilahduttamaan tekijöitään ikkunalaudalle, lipaston päälle tai tarjottimelle. Mikään ei kuitenkaan estä virittelemästä ikosaedreihin lenkkejä, joista ne voi ripustaa roikkumaan vaikka verhotankoon tai kuusen oksille :)

Ensilumi

Tänä aamuna heräsin itsenäisyyspäivään. Tieto puolittaisesta vapaapäivästä ilahdutti, ja siksi tunnelma vuoteesta noustessa oli rento ja hyväntuulinen.

Vielä sykähdyttävämmäksi aamu muuttui kun katsahdin ulos ikkunasta. Maa oli aivan valkoinen! Ensilumi oli satanut yön aikana lähiöön.

Valkoiseksi muuttunut tienoo tuli täytenä yllätyksenä, sillä en ollut tutkaillut säätiedotuksia pitkään aikaan. Lämpötilakin oli pysytellyt koko syksyn reippaasti plussan puolella.

Kiitos!

Hämärän hyssyä

Toisen adventin valot. Kolme kynttilää.

Kynttilät tuovat joulun tuoksua kotiin. Niitä tuijotellaan illan hämärtyessä teekupposen tai glögilasin äärellä.

Samalla ajatus kantaa rakkaitten ihmisten luo ja kohti sitä rauhallista ja kiireetöntä joulunaikaa, joka lähiöasukasta odottaa.

Pimeä on pehmeä ja koti lämmin.

Näin on hyvä.

Omppupiirakka

Hei lukijat!

Muistatteko ne omenat, jotka poimittiin taannoin hylätystä puutarhasta lähiön liepeiltä?

Omenat ovat olleet säilyväistä sorttia. Ne ovat säilyneet jääkaapin kylmälokerossa virheettä tähän päivään, toisin kuin maaseudun tädin lahjoittamat omput.

Mutta on villin puutarhan omenoita myös haukkailtu, ja tietysti niistä on tehty omppupiirakkaa. Suosittu piirakan ohje löytyi netistä. Resepti olikin toimiva. Hyvältä maistui piirakka - ja hyvältä se myös näyttää.

Huomenna leivon samanlaisen :)

Sairastavatko lähiön asukkaat muita enemmän?

Tämän retorisen kysymyksen taustalla on seuraava jokapäiväisestä elämästä tekemäni huomio.

Lähiössä kun asuu tulee käyttäneeksi julkista liikennettä aivan eri tavalla kuin aiemmin. Jos ennen keskustassa asuessani kävelin tai pyöräilin ilmavasti lähes joka paikkaan, nyt hyppään bussiin tai muuhun joukkoliikennevälineeseen. Lähiössä julkisen liikenteen palveluja on onneksi tarjolla toisin kuin joissakin kaupungin naapurikunnissa tai maaseudulla.

Yksi näkökulmasta riippuen mukava tai ikävä seikka on, että joukkoliikennevälineissä ympärillä on paljon ihmisiä. Näin etenkin aamun ja alkuillan ruuhka-aikoina, jolloin joudutaan ahtautumaan aivan vieri viereen. Lähietäisyydelle saattaa päätyä myös niitä, jotka tietäen tai tietämättään kantavat muassaan flunssavirusta - ja mahdollisesti levittävät sitä eteenpäin.

Syystä tai toisesta tämän joukkoliikennematkustajan vastustuskyky on tänä syksynä ollut poikkeuksellisen heikko. Niinpä pöpöt ovat päässeet mellastamaan kerran jos toisenkin. Viimeksi viime viikolla. Alla olevassa kuvassa nuutunut lähiöasukas potee sairauttaan sängyn pohjalla. Onneksi ystävän tuomat kukat ilahduttavat Arabian pikkukannussa; kiitos. Ja tekstiviestit pitävät yhteydessä ulkomaailmaan.

Lopuksi on vielä todettava, että busseja, junia, raitiovaunuja ja metroja on turha vältellä tautien pelossa, jos vain muistaa pitää huolta yleiskunnostaan ja pestä kätensä aina kotiin tullessa. Pöpöt elävät myös kantakaupungin kivijalkakaupan ovenkahvassa ja ostoskadun vilinässä. Itsekin sain oman virukseni suurimmalla todennäköisyydellä lasten synttärikutsuilta tai työpaikkaruokalasta.

Sienikuivaamo

Yhtenä viikonloppuna lähiöstä lähdettiin maaseudulle suppilovahveroita poimimaan.

Ja suppiksiahan löytyi. Ämpäreittäin, koreittain, pahvilaatikoittain. Lisänä muutama kanttarelli, mustatorvisieni, lampaankääpä ja tatti.

Kukapa olisi uskonut, minkälaisiin ongelmiin sienten kanssa joutuu. Saavuttuamme myöhään sunnuntai-iltana takaisin lähiöön, ystävä viritteli hetimiten pikakuivaamon lattialle patterin viereen uuniritilöitä ja marjanpuhdistussiivilää hyödyntäen. Onneksi, sillä kuivuminen täytyi saada heti käyntiin. Mutta ritilöille mahtui vain pieni osa sienistä.

Itse kuivattelin suppiksia kiertoilmauunissa ja asunnon kaikilla pöytätasoilla läpi viikon. Aina silloin tällöin joutessani paistelin pannullisen sieniä myös pakkaseen.

Kohti viikon loppua jouduin kuitenkin toteamaan osan suppilovahveroista pilaantuneen jääkaapissa, mistä kertoi etikkamainen haju. Samoin osa sienistä tärveltyi uunissa, jonka lämpö jäi epähuomiossa liian pitkäksi aikaa päälle.

Tatteja ja omenoita

Eräs syyskuinen sunnuntai. Lähiössä heräiltiin poutaiseen päivään. Päätös syntyi lähteä koluamaan lähiömetsiä. Tänään poimittaisiin tatteja!

Ennen tattiapajia löytyi hylätty puutarha. Ja hylätystä puutarhasta omenapuut - minkälaiset! Oksat loistivat punakylkisiä, makeita hedelmiä. Olisi ollut synti jättää ne lintujen ruuaksi tai maahan mätänemään. Siispä ylös puuhun ja korit ja reput täyteen omppuja!

Sienimetsäänkin päästiin iltapäivällä. Tonttujen ja menninkäisten korpitanhualta löytyi kiintoisia kääpiä ja muutama tattikin. Eikun omppujen sekaan vaan!

Kotiin palattua oli edessä tattisaaliin tunnistamistehtävä. Kävi ilmi, että lähiön liepeillä kasvoi herkkutatteja, lehmäntatteja, punikkitatteja, ruskotatteja - ja sappitatteja. Viidesosa päivän saaliista olikin heitettävä roskiin. Vaan parempi sappitatit roskiksessa kuin siinä herkullisessa pastassa, joka kelpo tateista valmistui!

P.S. Pari tattiaiheista linkkiä:
Kotilieden tattijuttu
Tietoa eri tateista

Arkiruokaa

Tällaista pöperöä tehtiin tänään:

Lähiöideologian kanssa linjassa on tietysti valmisruoka-ateria. Einesteollisuus alkoi kehittyä 1950-luvulla (kuten tämäkin lähiö). Teollisesti valmistettu ruoka oli osa hyvää ja funktionaalista arkea. Miten olisi onnistunut äitien työssäkäynti ilman valmisruokia? Varsinkin kun kotiapulaisten käyttö keskiluokkaisissa(kin) kodeissa väheni koko ajan 1900-luvun kuluessa.

Oma lounaani koostui tänään teollisesti valmistetusta täysjyväpastasta, hyvälaatuisesta valmispastakastikkeesta (eroja on!), parmesan-juustosta ja muutamasta riuhtaisusta tuoretta timjamia. Juomana raikasta hanavettä. Kyllä maistui, nam.

Lounas tarjoiltiin Rörstrandin syvästä Koka-lautasesta (Koka-sarjaa valmistettiin Ruotsissa ilmeisesti vuosina 1956-1988; astiat on muotoillut Carl Harry Stålhane ja kuvion on suunnitellut Hertha Bengtson). Ateria haarukoitiin niinikään ruotsalaisella haarukalla ("rostfritt stål"; valmistaja tuntematon). Vesi juotiin koboltinsinisestä Kartio-lasista - sävy sävyyn lautasen kanssa siis. Koko komeuden alla luonnonvalkea tabletti (Annansilmätuote). Muut kirpparihankintoja paitsi Kartio-lasi, joka ostettiin uutena joskus 1990-luvulla.

P.S. Jos kiinnostaa, lue lisää valmisruoista ja säilykkeistä

Lähiruokaa lähiöstä

Täysin odottamaton, positiivinen yllätys oli se, että Lähiötä kolutessani löysin sen reuna-alueilta vadelmapuskia. Ja niitä oli paljon! Mansikkainnostukseni siivittämänä puin ylleni pitkät housut, kunnon kengät ja pitkähihaisen paidan ja sukelsin pöheikköön.

Hyttyset olivat aggressiivisia, vatunvarret raatelivat käsiä, ja joku kaltaiseni oli ehtinyt käydä jo apajilla. Tästä huolimatta sunnuntai-illan saalis ei ollut hullumpi. Pahimmissa hyttyspusikoissa vadelmat jäivät pensaaseen. Katsotaan josko aamulla - nyt hyönteiskarkotteilla varustettuna - uskaltautuisin takaisin metsään. Onhan marjanpoiminnan tuoma tyydytys on mitä parhainta materiaalia rentoutuneen mielentilan koostamiseen.

Lähiön luontokierroksilla on käynyt ilmi, että seudulta löytyy kohtalaisesti myös mustikanvarpuja. Vaan marjan marjaa ei ole osunut silmiin. Joku ahkera mustikanpoimija on siis puhdistanut tienoon.

Siksi jouduin lähtemään pois Lähiöstä oikeaan metsään mustikoita saadakseni. Lähiöaamiaisilla näitä marjoja kuitenkin nautitaan.

Vuosi 1953

Oma lähiön lintukotoni on rakennettu vuonna 1953.

Sodan jälkeinen vuosikymmen oli Suomessa kurjaa ja köyhää aikaa. Asuntopula oli huutava. Niinpä ei ainoastaan tätä lähiötaloa, vaan toisaalla myös Tapiolan puutarhakaupunkia alettiin rakentaa.

Kenties ilmassa oli jälleenrakentamisen myötä toiveikkuutta. Kotitaloni rakentamista edeltäneenä vuonna 1952 Suomi oli saanut kansainvälistä mainetta ja tunnustusta; kruunattiinhan Armi Kuusela tuolloin maailmankaikkeuden kauneimmaksi naiseksi (huomaa Armin kauniisti sisustettu koti!), ja Helsingissä järjestettiin olympialaiset.

Helmikuussa 1953 Suomessa vieraili ulkomaan jazzihmeitä, mm. Ella Fitzgerald ja Oscar Peterson, kun Jazz at the Philharmonic -konserttikiertue saapui Helsinkiin.

Kyllikki Saari surmattiin Isojoella toukokuussa 1953. Selvittämätön surma on askarruttanut mieliä läpi vuosikymmenten.

Koskenkorva-viina eli tutummin kossu tuli markkinoille heinäkuussa 1953. Samassa kuussa järjestettiin ensimmäiset Kivi-juhlat Nurmijärven Palojoella.

Vuonna 1953 syntyi Toivo Kärjen ja Reino Helismaan kynästä Täysikuu-tango, josta muodostui ikivihreä Olavi Virran levyttämänä.

Hämärän peittoon jää, mikä on ollut tämän lähiökodin asukkaiden suhde näihin tapahtumiin.

Ulkoilmaelämää

Tähänastisista kirjoituksista on voinut saada sen vaikutelman, että lähiön ilot keskittyvät lähinnä kodin seinien sisäpuolisiin asioihin. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, päinvastoin. Totta on, että ajatukset ovat suurelta osin muuton jälkeen pyörineet sen ympärillä, miten järjestää elämä asunnossa. Kuitenkin kotitalon ympäristö on tarjonnut oivia mahdollisuuksia irtautua muuttostressistä ja turhista ylikierroksista kotia laittaessa.

Koska monet lähiöt on rakennettu metsäkaupunki-ihanteen mukaisesti väljästi luonnon helmaan, niiden liepeiltä löytyy hyvin todennäköisesti mukava kallioinen mäenlaki tai loiva rinne, johon mennä nauttimaan auringonpaisteesta kesäpäivänä. Tämä onnistuu toki ilman välineurheiluakin. Mutta yhtä hyvin nautinnon voi - ja se kannattaa - maksimoida mielihyvää tuottavalla piknikhuovalla, mukavalla tyynyllä ja hienolla korilla, jonka avulla voi kantaa rentoutumispaikkaan myös koukuttavan kirjan, viini- tai vesipullon, mansikat ja aurinkovoiteen.

Sitten vain makuulle ja ah, männyn latvusta mietiskelemään.

Keittiöpyyhkeet

No eihän sieltä kirpputorilta pelkkiä pakasterasioita metsästetä. Yksi tärkeä tavoite on saada asuntoon ajanmukaiset pyyhkeet!

Keittiöpyyhekokoelmani onkin jo kiitettävästi karttunut. Mikään ei voita pellavaisia ja puuvillaisia kauniita ja hyvälaatuisia pyyhkeitä menneiltä vuosikymmeniltä. Joko värikkäissä raidoissa tai vaalean yksivärisinä.

Persoonallisen lisänsä pyyhkeisiin tuo se, että niistä löytyy useimmiten viehättävät nimikirjaimet. Mitäköhän R.A., O.K., A.H., H.E. ja E.K. ajattelisivat, jos tietäisivät mihin heidän aikanaan nimikoineet pyyhkeensä ovat päätyneet?

Omalta äidiltänikin löytyy käsipyyhkeitä ja vuodevaatteita, joihin hän on nuoruudessaan kirjaillut silloiset nimikirjaimensa. Täytyykin kysyä missä iässä ja minä vuonna tämä on tapahtunut. Valistuneen päättelyn perusteella oletan, että pyyhkeiden nimikoimisen tapa on jäänyt pois vähitellen 1960- ja 1970-lukujen taitteen jälkeen. Mutta 50-luvulla rakennettuun taloon nimikirjaimilla varustetut keittiöpyyhkeet vielä sopivat ;-)

Eikun pakastamaan!

Muuttaminen lähiöön on merkki siitä että olet tullut lähiöikään. Lähiöiän myötä elämääsi luiskahtaa kuin itsestään uudenlaisia, aiemmin tuntemattomia tarpeita ja toiveita.

Lähiöikäinen kaipaa klisheisesti lähemmäs luontoa, kohti "terveellisempää" ja "maanläheisempää" elämäntapaa. Yksi esimerkki tästä kaipuusta on se, että kesäkaudella lähiöihmisen tunteet ja ajatukset hakeutuvat kohti mansikoita ja muuta marjasatoa.

Tässä tilanteessa pakastemarjoja ei enää osteta tarpeen mukaan (kerran kaksi vuodessa) lähikaupan pakastealtaasta. Sen sijaan toimintaa ohjaa ennalta varautumisen eetos. Marjat halutaan itse käsitellä ja omin kätösin asetella pikku rasioihin ja purnukoihinsa; pakastaa ja säilöä ne kotioloissa.

Siksi täytyy hankkia pino pakasterasioita. Edullisimmin ne saa kirpputorilta, jos osuu oikealla hetkellä paikalle.

Itse poiminta menisi lähiöikäisellä toki liian pitkälle (onhan pellolle matkaa ja taksillako sinne ajelisi?!?) mutta sen sijaan uudistunut lähiöihminen matkustaa nuoruuden muistelu- ja tunnelmointimatkalle kaupunkiin ja ostaa mansikkalaatikkonsa torilta. Torikahveetkin voi nauttia siinä sivussa. Sitten vain kotiin pakastamaan ja säilömään!

P.S. Mansikoiden hankinnassa ei kannata viivytellä. Toimeen on tartuttava heti heinäkuun ensi helteiden jälkeen kun kotimaista marjaa rupeaa olemaan kohtuuhintaan kaupan. Muuten on vaarana, että joudut ostamaan sesongin lopussa huonolaatuista marjaa kalliilla. Meille uusavuttomille löytyy netistä myös ohjeita pakastamiseen. Ja vähän sulattamiseenkin.

P.P.S. Ja koska lähiöihminen on joustava niin mieleltään kuin keholtaankin, ensi vuonna hän jättää sittenkin torireissut väliin ja valmistautuu ostamaan - kenties itse poimimaankin - luomua. Syitä on listattu muun muassa tänne.

Welcome!

Eteistä kuvataan usein kodin "käyntikortiksi" tai "ensivaikutelman luojaksi". Oma eteiseni on pieni ja sisältää ainoat asunnossa valmiiksi olleet, peiliovelliset vaatekaapit.

Pohdin pitkään miten tilan käyttää. Vinot seinät asettivat sen hyödyntämiselle omat haasteensa. Harkinnassa olivat erilaiset pysty- ja seinänaulakot. Päätin kuitenkin hankkia pieneen tilaan sotkun kätkevät, ovelliset säilytyskalusteet.

Tunnetun huonekaluketjun järjestelmästä löytyi osat, joista kokosin tilaan sopivankokoisen, kivannäköisen ja kohtuuhintaisen lipasto-kaapiston valkoisilla korkeakiiltoisilla ovilla (hinta 240e). Se kätkee hyvin sisäänsä huivit, käsineet ja myssyt, alusvaatteet ja sukat, osan urheiluvaatteista, vuodevaatteet, pyyhkeet sekä kodinhoitotuotteita. Toisesta kodintuotemyymälästä löytyi samaan tyyliin sopiva kenkäkaappi (hinta 120e), johon mahtuu 2/3 kengistäni. Voisi ajatella että vaatekaapin peiliovet ja kokoamieni kaapistojen valkeat, korkeakiiltoiset ovet tuovat ahtaaseen tilaan avaruutta ja maksimoivat niukkaa valoisuutta (näin ainakin sisustuslehti väittäisi).

VM-carpetin vaaleansininen sisalmatto, joka on kulkenut mukana jo edellisissä kodeissa, sopi kooltaan mainiosti eteistilaan. Kynnysmatoksi hankin kolmannesta kodintavaratalosta viidellä eurolla luonnonmateriaalista punotun maton (talvella sen saa korvata hevimpi, kuraa sitova ja pesukonepesun kestävä matto).

Valaisimeksi päätyi 1990-luvun puolivälissä ostettu kattolamppu. Tilaan kaipaisi edelleen lisävaloa mutta sähköpistokkeet on epäkäytännöllisesti sijoitettu kapeaan tilaan kylppärin ja olohuoneen oven väliin, mikä estää jalkavalaisimien tms. käytön eteisessä.

Kenkäkaapin päälle päätyi Veikko Lehtovaaran grafiikkavedos vuodelta 1975, jonka paspa toistaa maton vaaleansinistä väriä. Työ on tarkoitus kiinnittää seinään kunhan saan lainaksi iskuporakoneen.

Sitten ne peiliovelliset vaatekaapit, jotka olivat mielestäni kovin epäkäytännölliset ollakseen asunnon ainoat kiinteät ja suhteellisen tilavat säilytyskalusteet. Toisessa kaapissa oli vaatetanko, toisessa kolme hyllyä.

Poistin toisesta kaapista hyllyt ja hankin molempien kaappien alaosaan Elfan korit (yht. 112e ketjun korttitarjouksena). Vastaavat olisi saanut halpaliikkeestä halvemmalla mutta olisin tuskastunut niiden käyttöepämukavuuteen heti alkuunsa. Koska minulla on paljon vaateripustimella säilytettäviä vaatteita, hankin lisäksi rautakaupasta tangon myös toisen kaapin yläosaan. Paitapuserot yms. mahtuvat hyvin roikkumaan henkareillaan vaatekorien päällä ja pitkät vaatteet sopivat tilaan, joka jää tyhjäksi korien viereen. Koska eteisessä ei ole naulakkoa, täytyy toiselle tangolle varata tilaa myös kyläilemään tulevien ystävien ja sukulaisten takkien säilyttämistä varten.

Turhien tavaroiden karsimisesta ja säilytystilan maksimoinnista huolimatta joudun varmaan kuljettamaan talvivaatteet kesäksi - ja kesävaatteet talveksi - kellariin. Mutta ehkä sen kestää.

P.S. Tälläinen hauska eteisaiheinen sivu löytyi.

Aamiainen

Aamiainen on päivän perusta. Se kannattaa koostaa ravitsevista elementeistä.

Itse turvaudun aamiaisella lähinnä Kaj Franckiin. Aamuananasmehuni nautin korkeasta Kartio-lasista, joita ostin kierrätyskeskuksesta kenties euron tai kahden hintaan. Luomujogurtin ja -myslin lusikoin puolestaan uudesta Teema-kulhosta, apuvälineenä saksalainen puuvartinen lusikka (rostfrei-tekstistä päätellen; kirppislöytöjä tämäkin). Valkoisen piparminttuteeni juon Kilta-kupista, joka löytyi niinikään kirppishyllystä; leiman perusteella luulisin sen olevan vuodelta 1967.

Kilta/Teemaan ja Kartioon en ole kyllästynyt vaikka niitä näkee joka paikassa. Itsellänikin niitä on kulkenut mukana viimeiset 10-15 vuotta. Franck suunnitteli Kilta-sarjan 1940- ja 1950-lukujen taitteessa, minkä vuoksi se sopii mainiosti lähiön lintukotooni - rakennettiinhan tämäkin kerrostalo vuonna 1953.

P.S. Ei kannata unohtaa tämän kesän Designmuseon ja Arabian Gallerian (joka ei ole päivittänyt sivujaan) Kaj Franck -näyttelyitä Helsingissä. Lisätietoja Franckista

Suuri muutto

Oi joi. Hengästyttää kun ajatteleekin.

Valikoi tavarat jotka haluat mukaan. Pakkaa ne. Kokoa jäljelle jääneet esineet yhteen ja vie kirpputorille tai antikvariaatteihin. Siivoa vanha koti. Pura vanha sähkösopimus, tee uusi. Hanki kotivakuutus.

Tilaa ja nouda pakettiauto. Pyydä luottoystävä(t) auttamaan. Roudaa kamat ensin autoon ja sitten uuteen asuntoon (haba kasvaa).

Kiertele kirpputoreja ja liikkeitä etsimässä uusia kalusteita, kodinkoneita ja astioita. Kavereiltakin saattaa löytyä jotain kiinnostavaa. Harkitse, tee päätöksiä, osta ja kuljeta tavarat uuteen kotiin (tässä jos jossain ystävän laina-auto helpottaa). Muista myös säilytyskalusteet, kynnysmatto, pyykkikori, pyykkiteline, poljinroskis, suihkuhylly ja wc-harja. Pakastepussit, pulloharja, lautasliinat ja keittiöjakkara. Jätesäkit, siivousvälineet, silitysvehkeet, sammutuspeite ja kellarikomeron muovilaatikot...

Ja ne työkalut! Sitten tietysti pura pahvipakkaukset, kokoa lipastot, kuskaa roskat roskikseen. Tee välisiivous ja jää odottelemaan syyskuussa saapuvaa sohvaa...

Hiljaa hyvä tulee; yksi askel kerrallaan. Onneksi tämä kaikki tuottaa (stressin ohella) myös iloa. Se kun näkee oman kodin rakentuvan lähiöön.


P.S. Pari hyödyllistä linkkiä:
Kuluttajaviraston muistio muuttajalle
Toinen muuttajan muistilista
Katso tämäkin

Alussa oli tyhjyys

Tähän on tultu. Lähiöön on lähdetty. Metsän keskelle omaan mökkiin.

No eihän tämä nyt ihan paratiisi ole. Lattiassa laminaatit ja sähköt suihkittu sinne tänne seiniin. Ihmisten ilmoille kestää ajassa ikuisuus. Vaan se mitä kaipasin näkyy ikkunasta: puut, valo, vihreys.

Vielä kumisee tyhjyyttään mutta pian tänne on aika laittaa kotia.