Maljakot

On aivan turhaa tuottaa vieraille pettymystä vain sen tähden, ettei satu omistamaan yhtään sopivaa astiaa, johon tuliaiskukat laittaa.

Tästä syystä ostoslistallani on ollut jo jonkin aikaa maljakko. Mieluiten iso sellainen, joka kantaa niin ruusut kuin tulppaanit.

Viime kirppisreissulla maljakkoja löytyi kaksi.

Maljakot ovat kuitenkin pieniä.

Vasemmanpuoleinen on Göran Bäckin Arabialle suunnittelema maljakko (malli 388-1), joka oli tuotannossa 1961-1965. Maljakko on kovaa fajanssia ja sen korkeus on 13 cm. Vastaavia löytyy eri väreissä ja kokoisina verkkokaupoista.

Oikeanpuoleinen on Kaj Franckin Nuutajärvelle suunnittelema maljakko (KF 296), joka oli tuotannossa 1964-1971. Signeerattu maljakko on lasia ja sen korkeus on 17,5 cm. Myös tätä maljakkoa on saatavilla eri väreissä, kuten design-lasisivusto osaa kertoa.

Maljakot sopivat hyvin yhteen, joskaan eivät aivan täydellisesti kotini värimaailmaan (no ehkä pienet poikkeamat ovat vain piste i:n päällä...). Ja pakko kai mainita, että toinen maljakoista on itse asiassa ystäväni ja vain lainassa luonani. Vaaseista syntyikin ostoksilla lähes kinaa.

Kodin varusteista puuttuu siis edelleen iso maljakko. Toivotaan että sekin löytyy vielä joku kerta.

Anopinkieli kukkii

Anopinkieli innostui taas pääsiäisen aikaan kukkimaan. Se tekee sen joka vuosi.

Anopinkieli on kulkenut mukanani luultavasti jo yli 10 vuotta. Alkuvuosina kohtelin sitä kaltoin unohtaessani toisinaan kastelun mutta nykyään olen huomaavaisempi huonekasvejani kohtaan. Anopinkieli kasvaa suuressa ruukussa ja osa sen lehdistä on nykyään lähes metrin mittaisia.

Anopinkielen kukat erittävät väritöntä tahmeaa nestettä, joka tarttuu helposti (ja ikävästi) käsiin kukkia koskettaessa. Kukkien tuoksu on liljamaisen huumaava muttei häiritsevän voimakas.

Sohva

Onkin aikaa siitä kun olen esitellyt lähiökotini sisustusta.

Puutteen korjaamiseksi ajattelin ottaa näyttelyvuoroon sohvan. Se on tässä, kevään valon ja varjon leikillä höystettynä:

Viime kesänä kotia kalustaessani kiertelin läpi kaikki lähiseudun kirpparit talon tyyliin sopivan 50/60-luvun vuodesohvan toivossa. Niitä kun näkee myynnissä aina silloin tällöin. Mutta eipä näkynyt tällä kertaa.

Laajensin kierrokseni uusia huonekaluja kauppaaviin myymälöihin. Yksi suosikki löytyi design-kalusteita kauppaavasta ketjusta, kallis tosin. Mutta samaan aikaan tuttu kotimainen huonekaluvalmistaja aloitti -20% alennusmyynnin kaikille sohvilleen, ja heiltä löytyikin yksi minua miellyttävä sohvamalli. Sohva ei ollut pieneen kotiini liian massiivinen, ja mielestäni se kokonaisuudessaan (kapeat käsinojat jne.) on tarpeeksi klassinen 1900-luvun puolivälissä rakennettuun ympäristöön, vaikka metallijalat ovatkin tätä päivää.

Valitsin sohvaan kotimaisen kangaseditorin Diamonds-kankaan (väri 539). Suojauskäsittelystä huolimatta valkoista kangasta täytyy tietysti vähän varoa: ei siis punaviiniä vappubileisiin eikä suklaakakkutarjoilua pikkulapsiperheille. En muistanut ostohetkellä tarkistaa sohvan kangasosien pestävyyttä; pitäisi ehkä tehdä se nyt. Istuintyynyt ovat kyllä vetoketjulla irrotettavia, ja kangaseditorin nettisivujen mukaan kangas kestää 30 asteen varovaisen vesipesun kevyellä linkouksella ja silityksen nurjalta puolelta tai kangasliinan läpi.

Koko paketti maksoi alennuksineen 1735 euroa kotiin kuljetettuna. Tähän mennessä olen ollut tyytyväinen.

Torpedo

Eräänä iltana istuin työhuoneellani keskittyneenä senhetkisiin tehtäviin. Kesken kaiken soi puhelin. Se oli ystäväni. - Olen löytänyt sinulle etsimäsi asian, hän puhisi.

Hieman ärtyneenä ja epäillen jätin työni kesken ja lupasin kiiruhtaa liikkeeseen jossa ystäväni odotti. Bussimatka iltaruuhkassa kesti - mutta kannatti. Kirpputorin ankeassa loisteputkivalossa sädehti uusi aarteeni.

Kyseessä oli aito saksalainen Torpedo-pienkirjoituskone arvioni mukaan 1930- tai 40-luvulta. Hinta 20 euroa. Vastaavia löytyy myös nettihuutokaupoista.

Koska olen heikkona vanhoihin mustiin toimisto- ja muihin käyttöesineisiin (mukaan lukien sateenvarjot ja matkalaukut), en voinut vastustaa tätäkään kiusausta. Torpedo lähti mukaan.

Torpedo on tarjonnut sittemmin paitsi esteettisiä elämyksiä, myös paljon iloa.

Esimerkiksi taannoin hakkailimme kirjoituskoneen näppäimiä kilvan pienen kummipoikani kanssa. Riemu oli suuri kun iankaikkisen vanhasta mustenauhasta irtosi auttavasti mustetta valkeaan paperiin, johon kirjoitimme pojan nimen ja monta muutakin asiaa.

Saa nähdä minkälaisiin taideprojekteihin Torpedo vielä tulevaisuudessa valjastetaan.

Hernerokkaa!

Aamupäivän lenkki lähiön aurinkoisilla laduilla oli upea. Mutta hiihtoreissun jälkeen vatsa kurni nälkäänsä. Mistä ihmeestä tähän nyt loihtisi lämmintä ruokaa? Jääkaappi ammotti tyhjyyttään.

Ei hätää; jotain keittiöstä sentään löytyi:

Näistä elintarvikkeista loihdin suloisen aterian. Sen perustan muodosti säilyketölkillinen kasvishernekeittoa, jota tuunasin ranskalaisella sinapilla ja yrttiseoksella. Ateriaa täydensi pakastimesta sulatettu ruisleipäannos täyteläisellä juustolla ja maustekurkuilla ryyditettynä. Hernekeitto, ruisleipä ja juusto kaikki luomua. Ja ruokajuomaksi - mitäpä muutakaan kuin raikasta hanavettä!

Kylläpä maittoi taas pitkästä aikaa hernerokka retrohenkeen. Ateria katettiin Keravan puuseppien Stockmannille ilmeisesti 1960-luvulla valmistamalle tiikkiselle ruokapöydälle. Se tarjoiltiin Arabian 1960-luvun lopun lautasilta. Pöytään pääsivät myös teak-vartinen ruotsalainen lusikka sekä Aino Aallon sammaleenvihreä juomalasi.

Jam ja slurps!