Olin pikku hiljaa ystävystynyt tämän männyn kanssa. Tervehdin sitä aina ohi kulkeissani lämpimällä halauksella ja juttelin sen kanssa niitä näitä. Männyn ikä jäi salaisuudeksi; koosta päätellen se oli moninkertaisesti itseäni vanhempi. Haastavasta asuinpaikastaan huolimatta mänty oli jykevä, vankka ja elinvoimainen. Vuosikausia se oli kasvanut paikallaan. Tosin viime kesänä joku ajattelematon vierailija oli päättänyt riistää männyltä tukevan oksan nuotionsa sytykkeeksi, mikä jätti siihen ikävän ruhjeen.
Mutta nyt on koko puu kumossa, ja osin viereinenkin. Kävin jättämässä jäähyväiset männylleni rutistaen sen kaatunutta runkoa, jota tuuli heijasi sylissäni. Toivotin kaikkea hyvää.
Mietin, miten puut kuolevat. Oliko kaatuminen itsessään ratkaiseva muutos? Vai kuoleeko mänty hitaasti elintoimintojen lakatessa vähitellen juurten irrottua maasta? Miten vaikuttaa talvinen vuodenaika? Entä korjaako joku ruumiin pois vai jääkö se paikalleen lahoamaan?
R.I.P.
Hei, tämä teksti kosketti. Harmi että et ole enää kirjoitellut.
VastaaPoistaLöysin blogisi etsiessäni tietoa vanhoista muoviripustimista. :)