perjantai 13. huhtikuuta 2012

Sohva

Onkin aikaa siitä kun olen esitellyt lähiökotini sisustusta.

Puutteen korjaamiseksi ajattelin ottaa näyttelyvuoroon sohvan. Se on tässä, kevään valon ja varjon leikillä höystettynä:


Viime kesänä kotia kalustaessani kiertelin läpi kaikki lähiseudun kirpparit talon tyyliin sopivan 50/60-luvun vuodesohvan toivossa. Niitä kun näkee myynnissä aina silloin tällöin. Mutta eipä näkynyt tällä kertaa.

Laajensin kierrokseni uusia huonekaluja kauppaaviin myymälöihin. Yksi suosikki löytyi design-kalusteita kauppaavasta ketjusta, kallis tosin. Mutta samaan aikaan tuttu kotimainen huonekaluvalmistaja aloitti -20% alennusmyynnin kaikille sohvilleen, ja heiltä löytyikin yksi minua miellyttävä sohvamalli. Sohva ei ollut pieneen kotiini liian massiivinen, ja mielestäni se kokonaisuudessaan (kapeat käsinojat jne.) on tarpeeksi klassinen 1900-luvun puolivälissä rakennettuun ympäristöön, vaikka metallijalat ovatkin tätä päivää.




Valitsin sohvaan kotimaisen kangaseditorin Diamonds-kankaan (väri 539). Suojauskäsittelystä huolimatta valkoista kangasta täytyy tietysti vähän varoa: ei siis punaviiniä vappubileisiin eikä suklaakakkutarjoilua pikkulapsiperheille. En muistanut ostohetkellä tarkistaa sohvan kangasosien pestävyyttä; pitäisi ehkä tehdä se nyt. Istuintyynyt ovat kyllä vetoketjulla irrotettavia, ja kangaseditorin nettisivujen mukaan kangas kestää 30 asteen varovaisen vesipesun kevyellä linkouksella ja silityksen nurjalta puolelta tai kangasliinan läpi.

Koko paketti maksoi alennuksineen 1735 euroa kotiin kuljetettuna. Tähän mennessä olen ollut tyytyväinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti